Viiniä ja valssia

10.4.2012 Juha Holma

No niin!

Nyt kun lampaat ja mämmit, pashat ja punkut on saatu jälleen kerran kunnialla valmistettua ja nautittua, on aika siirtyä arkeen, joka näyttää sisältävän mm. myöhästyneen blogin kirjoittamista.

Pysynpä silti aiheessa sen verran, että pohdiskelen seuraavassa hyvin epätieteellisesti ruoan ja musiikin pyhää liittoa. Juuri pääsiäisen aikaan vanhempieni luona käydessäni äitini luetti minulla pienen jutun viinien mauista. Siinä väitettiin, että sokkona ihminen ei erota punaviiniä valkoviinistä – rypäleistä nyt puhumattakaan. En tietenkään usko tuota! Magneettikuvaukset aivoista kertovat, että ihmisen mielihyväkeskus aktivoituu heti, kun viiniä väitetään etukäteen hyväksi, huonoja arvioita saanut viini ei herätä aivoissa mitään liikehdintää. Tästä seuraa se, että sama viini eri tavalla tarjoiltuna tuottaa erilaisen nautinnon.

Mielenkiintoisinta oli kuitenkin se, että sama viini sai aivan erilaisen tulkinnan maistajiltaan, kun taustamusiikin tyyliä vaihdettiin. ”Raskaampi” musiikki (vaikkapa passio) antoi huomattavasti tymäkämmän olon suuhun kuin esimerkiksi renessanssilaulu.

Jokainen meistä tietää, että sama kuivahtanut eväsleipä maistuu kannonnokassa taivaalliselta ja kotona syötynä taas siltä, että pakko syödä, kun ei kehtaa roskiinkaan heittää. Tähän tosiasiaan perustuu ravintoloiden huolella suunnitellut interiöörit tarjoilijoiden asuineen ja ehdottomasti myös paikan musiikkivalintoineen.

Olen tyypillinen muusikko, joka ei juuri koskaan kuuntele purkkimusiikkia. Poikkeuksena on – yllätys yllätys – ruoanlaitto ja ruokailutilanne. Ruoanlaitto jopa tärkeämpänä! Olen huomannut, että ruokalaji ja se, onko kyseessä arkiruoka vai iso ateriakokonaisuus, vaikuttaa suuresti levyvalintoihini. Nopeahkosti väsättyyn arkiruokaan sopii varsin mainiosti joku helposti sulava, mutta korkeatasoinen pop-rock – tyyliin Sting, Toto, Norah Jones jne. Hämmentävää kyllä, huomasin juuri, että isomman aterian valmistuksen osana musiikki vaihtelee huomattavan paljon ruokalajeittain. Jos pääruokana on vaikkapa kala, kuuntelen esim. klassismin tärkeitä teoksia ja sitä vanhempaa musiikkia, mutta liharuokien kanssa ollaan ehdottomasti 1900-luvulla. Joskus myös melkoisen raskaan rokinkin parissa; useimmiten Extreme-tyyppinen, hieman proge, säestää possun uhrilahjaa hyvinvointini eteen.

Ruokailu on sitten kokonaan toinen juttu. Tietyt juhlapyhät, kuten pääsiäinen ja joulu saavat taustakseen ajankohtaan sopivaa taidemusiikkia. Normipyhien ruoan yhtenä mausteena sen sijaan on erittäin usein joku jazz-yhtye tai -solisti – usein ns. fuusiojazzgenrestä.

Kyllä, olette oikeassa: en juurikaan kuuntele kuoromusiikkia (passioita ja oratorioita lukuun ottamatta). Mietin itsekin jo tuota! Syy lienee yksinkertainen: jos haluan kuunnella kuoromusiikkia, siihen on keskityttävä täysin. Ruokailu ei ole sellainen hetki. Valitettavasti noita täydellisen keskittymisen mahdollisuuksia on vain turhan harvoin.

Näyttää selvästi siltä, etten ole vielä täysin päässyt pääsiäisestä eroon. Saa nähdä, pääsenkö sen tuomista kiloista ennen vappua. Silloin sitten voinkin taas kuunnella – jepjep: mieskuorolaulua livenä ;-)

Juha Holma

P.S. Ensimmäisestä leipätekstin lauseesta vielä sen verran, että ostin punaviinit kyllä ihan kaupasta enkä valmistanut itse.