25.9.2011/ Ruut Kiiski

Ajoimme eilen mieheni kanssa Helsingistä Jyväskylään hääjuhliin ja illalla takaisin. Autossa tuijotin metsää, ja huomasin ensi kertaa kaikki kauniit värit. Syksy on siis tullut. Itse olen ollut niin muissa mietteissä koko elo- ja syyskuun, etten ollut kauniita ruskan värejä vielä huomannut. Toisaalta, kun päivittäin kulkee sateenvarjon alla vesilätäköitä väistellen, on niitä värejä aika vaikea huomata!

Hain viime keväänä kuoronjohtajakilpailuun (6th International Competition for Young Choral Conductors) ja onnekseni minut hyväksyttiin mukaan. Kilpailu pidettiin viime viikolla Unkarissa. Otin kilpailun ja siihen harjoittelemisen tosissani, mutta samaan aikaan totesin, että minulla on työni, jota en halua kilpailun takia laiminlyödä. Uutta ohjelmistoa piti harjoitella siis kisan lisäksi myös kuorojeni syyskautta varten. Päätin myös, etten ota tunteja opettajilta, vaan valmistaudun kilpailuun yksin, omilla tämänhetkisillä taidoillani. Sijoituin kilpailussa toiseksi ja se toi minulle paljon uutta itsevarmuuttaa omaa työtäni kohtaan. Seisoin tekemieni päätösten ja näkemysteni takana aikaisemminkin, mutta nyt uskallan puolustaa niitä vielä enemmän, koska koen, että sain hyvää palautetta omasta tavastani tehdä töitä ja johtaa kuoroa. Yksi tavotteistani olikin olla jokaisella kierroksella mahdollisimman aito oma itseni, ja työskennellä juuri omalla tavallani. Parasta kokemuksessa oli se, että toisesta sijasta huolimatta, sain yhdeltä tuomariston jäseneltä erittäin rakentavan palautteen ja pitkän listan asioista, jotka voin tehdä vielä paljon paremmin!

Oli mielenkiintoista tavata muita nuoria kuoronjohtajia ympäri maailmaa ja kuulla heidän opinnoistaan ja töistään. Monet olivat hyvin yllättyneitä kuullessaan, että Sibelius-Akatemian kuoronjohtoluokalla on tällä hetkellä VAIN 7 opiskelijaa. Ja vielä hämmästyneempiä siitä, että heillä on käytössään 16 palkattua laulajaa neljän tunnin ajan melkein joka viikko. Kilpailussa oli 17 osanottajaa ja suurin osa heistä opiskeli tai oli opiskellut muualla kuin kotimaassaan. Monelle syy oli yksinkertainen, kotimaassaan heille ei ollut tarpeeksi korkeatasoista opetusta tarjolla. Meillä Suomessa on siis ensiluokkaiset mahdollisuudet opiskella kuoronjohtoa.

Tajusin matkalla taas kerran kuinka tärkeää on verkostoitua. Kuoronjohtopiirit eivät ole kovin suuret edes koko Euroopan alueella. Monet kilpailijoista tunsivat toisensa ja itsellenikin joukossa oli monia tuttuja kasvoja. Suomi on kuoronjohtoa ajatellen pieni maa ja valitettavan kaukana Keski-Euroopasta. Hyvä puoli on se, että ulkomailla ei tarvitse olla kauankaan kun on jo täysin tuulettunut olo! Seurasin mielenkiinnolla eri johtajien vahvoja näkemyksiä musiikista. Eräs venäläinen nuori johtajanainen oli täysin vakuuttunut siitä, että uuden musiikin säveltäminen on täysin turhaa, koska hienoin musiikki on jo sävelletty aikaisemmin. Hänellä ei ollut mitään tarvetta koskea romantiikan ajan jälkeen sävellettyyn musiikkiin! Ruotsalaisjohtajan kanssa nyökyttelimme hiljaa vieressä ja mietimme kuinka erilaisen musiikillisen kasvatuksen olemmekaan saaneet!

Olin myös iloinen tilaisuudesta keskittyä omaan johtamiseeni ilman kuoroani. Harjoitellessani opin monta asiaa itsestäni, tavoistani ja johtamisestani, jotka olisivat jääneet tajuamatta, jos en olisi ottanut tätä haastetta vastaan. Suosittelen siis kaikille, muistakaa haastaa itsenne, helposti haastamme aina vain kuoromme!