11. lokakuuta 2010

10.10.2010 / Marita Pasanen

"On syksy niin ihmeellinen,
minä kaikkea ymmärrä en,
miten virhreä maa värin uuden nyt saa,
linnut lentävät merien taa."

Joka syksyn saapuessa mietin, että näin komeaa väriloistoa en taatusti ole nähnyt koskaan ennen. Olin konserttireissulla Kuusamossa pari viikkoa sitten. Siellä silmä sai luonnosta virikkeitä ja sielu lepäsi. Jotenkin sydäntä sykähdytti nähdä Kalle Päätalon nuoruuden maisemat. Kouluaikoina inhosin historian tunteja. Nyt en enää juuri muusta piittaisikaan. Eihän tällä päivällä ole mitään merkitystä, jos ei tiedä, miksi ja miten tähän on tultu.

Luulisi, että tärkein työvälineeni on kädet. Vaan nytpä taas muistan, että ääni on kuoronjohtajalle ja laulunopettajalle kultaakin arvokkaampi. Kuukausi sitten ääni katosi, noin vain NAPS! Tuskastelin, syytin itseäni, epäilin laulutekniikkaa, morkkasin kehoani, kyselin lääkäreiltä... Home! Mitäh?!? Kuinka se voi olla mahdollista? Olen altistunut homeelle ja se rasittaa elimistöäni vuosikaudet. Ilman ääntä olen vain puolikas ihminen. Itselleni vieras.

Liian iso osa maamme julkisista tiloista on epäilyttävässä kunnossa. Säästösyistä monista konserttisaleista, kirkoista ja leirikeskuksista lasketaan lämpötiloja ja vähennetään ilmanvaihtoa aikoina, kun toimita ei ole vilkasta. Nopea rakentaminen ja vastuun siirtyminen, ties mikä tämän on aiheuttanut. Altistunut ihminen voi pärjätä lääkkeillä, mutta on taas nopeasti "kontallaan", kun joutuu hankaliin tiloihin. Terve ihminen ei huomaa mitään, korkeintaan häivähdyksen maakellarin hajua. Arvatkaa, montako hidasta katsetta olen kerännyt puhuessani tästä avoimesti? Myötätunto hengityselinsairauksista kärsiviä kohtaan on suuri. Kun siis seuraavan kerran valmistaudut konserttiin tuhauttamalla hiuslakkapilven päähäsi, tai avaat juhlahajuvesipullosi, niin muista, että jos ei mukana lavalla, niin yleisössä saattaa olla astmaatikko. Jolla on ilta pilalla taas kerran voimakkaiden kemikaalien ansiosta.

Laula siinä sitten, kun kuulostat harakalta, jos yleensä miltään. Ei pidä laulaa, jos ei laulata. Huomasin sen hankalimman viikon aikana, kun kuorot lauloivat voimattomasti, haluttomasti, alavireisesti ja juttelivat kuiskaamalla. Niinhän se vain on, että kuoro kuvastaa johtajaansa reaaliajassa. Noh, nyt keho on ottanut onneksi käänteen parempaan suuntaan. Lääkärin leikkimielinen ennuste on kiva: "olet vain allerginen syksylle, pian saadaan lumet ja pakkanen". Siitä ilosta kaikki rekisterit pläjähtivät soimaan pari päivää sitten. Enää muutama viikko, niin Händelin Messias kajahtaa Kokkolan kirkossa. Aion laulaa mukana.

Marita
joka muistelee joskus taannoin laulaneensa

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu