14.02.2010/ Ruut Kiiski

Me, Sibelius-Akatemian kuoronjohdon opiskelijat, saimme nauttia tänä viikonloppuna harvinaisesta herkusta. Meillä oli periodi Akatemian kapubändin, vokaaliyhtyeen ja laulumusiikin osaston solistitien kanssa, teoksena Verdin Requiem. Hienoa musiikkia ja hienoja muusikoita!

Tavalliseen tapaan videoimme johtamisemme ja katsoimme ne yhdessä opettajan kanssa. Itse olin ollut tyytyväinen johtamiseeni johtotilanteessa, mutta kun katsoin itseäni videolta, näin vain pelkkiä epäkohtia ja mietin, että itse en olisi ainakaan halunnut soittaa tuollaisen johtamisen tahdissa! Video paljasti monia tärkeitä asioita, joita en huomannut johtaessani, mutta videolta ei myöskään välittynyt se sama tunnelma, jonka siinä tilanteessa koin. Eräs opiskelijoista esitti mielenkiintoisen kysymyksen, jota jäin vielä pitkäksi aikaa miettimään. Mikä on totuus?

Onko totuus siinä, miltä meistä tuntuu estitystilanteessa, vai siinä, miltä jälkeenpäin kuunneltu tai katseltu taltiointi kuulostaa tai näyttää? Onko totuus kuorolaisten riemunkiljahduksissa: ”Ei ole koskaan ollut näin mahtavaa keikkaa!” vai yleisön palautteessa: ”no, olihan se ihan okei...”.

Välillä konserttitilanteessa voisin vannoa, että kuoro soi paremmin kuin koskaan ja, että esitys on täysin tasapainoinen ja ehyt. Jälkeenpäin sitten kuuntelee taltiointia hämmentyneenä siitä, kuinka paljon esityksen aikana onkin sattunut ja tapahtunut. Ja useinhan käy myös toisinpäin. Itsellä ei ole paras päivä ja esitys tuntuu laimealta, mutta yleisöstä tullut palaute puhuukin jotain aivan muuta. Mielipiteitä on siis yhtä monta kun esiintyjiä ja kuuntelijoita.

Mistä siis tiedän, mitä konserttitilanteessa on oikeasti tapahtunut? Ja ennen kaikkea, tarviiko sitä edes jälkeenpäin analysoida???

Olen hieman pahoillani siitä, minkälaiseksi nykypäivän taltiointikulttuuri on mennyt. Miksi kaikki asiat pitää saada talteen?

Eikö yksi suurimpia elämyksiä ole siinä, kun tajuaa, että on kokenut joitain sellaista, mitä ei enää koskaan voi kokea tismalleen samalla tavalla uudestaan.

Itse yritän olla kuuntelematta konserttinauhoituksia. Konsertti on aikaan ja paikkaan sidottu. Se on tarkoitettu elämykseksi juuri sille yleisölle, joka sillä hetkellä on paikalla. Musiikkiin ja sen kokemiseen vaikuttaa myös paikka, akustiikka, tunnelma etc. Näitä asioita ei voi taltioida ja se tekeekin konserttitilanteesta niin ainutlaatuisen.

Lopuksi hieno Wilaswa Szymborskan runo:

Kolme merkillistä sanaa

Kun lausun sanan tulevaisuus, ensimmäinen tavu häipyy jo menneisyyteen.
Kun lausun sanan hiljaisuus, rikon sen.
Kun lausun sanat ”ei mitään”, luon jotain olemattomuuden vastaista.