24. lokakuuta 2010

24.10.2010 / Mikko Sidoroff

Dejavu (joka kuulemma lausutaan dejavy). Olen junassa taas; ei mitään tietoa, missä, mutta luojan kiitos, jokainen metri vie kotiin päin.

Tällä kertaa olen tulossa Joensuusta, jossa vedin aivan laittoman pitkiä työpäiviä. Toivon vaan, että opiskelijoille jäi jotakin korvien väliin kuoronjohtotunneista. Itse ainakin muistan Klemetti-Opiston kuoronjohto C:stä sen, että jossain vaiheessa (kun joka päivä vedimme sen 10 oppituntia johtamista ja laulamista) oppiminen alkoi askel askeleelta mennä vain taakse päin. Ihmismieli kun ei pysty omaksumaan kerralla, kuin tietyn määrän asioita.

Mutta se syysangstista ja ainaisesta kiireiden valittamisesta. Nyt aion kertoa teille kivoja asioita; asioita, jotka ovat auttaneet minua jaksamaan näiden raskaiden työputkien ylitse:

Näistä ehdottomasti ykköseksi nousee TYY:n Kuoron matka Bolognaan ja Riminiin. Koko matka oli kokonaisuudessaan huikea ja mieleenpainuva kokemus. Pääsin vihdoin ja viimein tutustumaan kuorolaisiini kunnolla ja hiomaan sointia viimeisen päälle. Riminin kansainvälisistä kuorokisoista irtosi viides sija, joka oli mielestäni hyvä saavutus olosuhteet huomioon ottaen. Se pääoma, mitä matka antoi kuorolle tuntui tuhannelta voitolta. Bolognan konsertti upposi mielen sopukoihin eikä vähiten siksi, kun yleisö ei lakannut taputtamasta. Aivan mahtavaa!

Kisojen ja konserttien väliin jäänyt vapaa-aikakin jäi unohtumattomana mieleen: Rautavaara ei tosin ihastuisi kuullessaan Credoaan, joka muutamien viinilasillisten jälkeen raiskattiin eräässä hotellihuoneessa läpikotaisin. Respan työntekijän tyhjentävä tokaisu tälle oli: ”This is not normal!” Ei voi vastaan väittää.

Toisena valopilkkuna pidän Kamarikuoro Krysostomoksen edellisviikonloppuista konserttiperiodia Kotkassa ja Lappeenrannassa. Luojalla ja Tekijällämme on varmaan ollut todella hauskaa, kun on johdattanut tämän kyseisen porukan yhteen. Meillä-oli-niin-hauskaa! Naurua ja hauskanpitoa ei meinannut saada loppumaan millään! Illanviettoon ostetut Makuunin jättikarkkisäkit pääsivät raaka-aineeksi klo 1:43 alkaneeseen karkkiraatiin, jossa jokainen valitsi pussista viisi itselleen mieluista karkkia. Viinin vaikutuksestako, vai mistä, jokainen sitten sanoi suoraan sen, mitä ystäviensä viidenrivistä oli mieltä. Vatsalihaksiin sattuu vieläkin.

Konsertitkin menivät hyvin, vaikka kuusi kuorolaista makasi sairaspedeissään flunssan kourissa. Ihmeellinen on elämä.

Kolmas hieno asia oli eilinen HKK:n Konsertti ja erityisesti konsertin jälkeiset maljannostajaiset. Niin hassulta kuin kuulostaakin, se, että sai kätellä Einojuhani Rautavaaraa ja ilmaista kiitollisuutensa hänen hienolle kuoromusiikilleen tuntui upealta.

Seuraavien päivien missio: Käydä joogassa, nukkua pitkään, nauttia kodista ja perheestä sekä syödä hyvin. Ehkäpä ylityöllistetty kuoronjohtaja sen joskus ansaitsee.

Päivän biisi: Robbie Williams: Strong

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu