3. helmikuuta 2011

Ruut Kiiski/ 03.02.2011

Vihdoin viimein minulla on jotain, mitä minulla ei ole ollut pitkään aikaan. Ja se jokin on AIKA. Valitettavasti minulle ei oikein vieläkään ole viisautta käyttää sitä.

Viime vuosi oli opiskelujen ja töiden osalta todella rankka. Taisin viettää yhden selkeän lomaviikon koko vuonna. Työ- ja vapaapäivät sekoittuivat täysin toisiinsa ja ainakin ajatukseni olivat koko ajan töissä. Joulu ja tammikuun alku on mennyt enemmän tai vähemmän selvitessä tästä kaikesta. Vielä harmittavasti yhden suuren työprojektin peruuntuessa johdan pääasiassa tällä hetkellä vain kahta kuoroani. Ensin se tuntui ihanalta. Minulla on vihdoin aikaa suunnitella, paneutua, harjoitella kunnolla, tutkia taustoja, tutustua uuteen ohjelmistoon ja pitää vielä vähän vapaatakin pari päivää viikossa. Mutta nyt en osaa enää tehdä tällä ajalla mitään.

Olen aina ollut huono sanelemaan itselleni työtehtäviä. Liikuntaakin harrastan aina ryhmässä, koska tarvitsen ulkopuolisen käskijän ja sopivasti ryhmäpainetta. Työelämään siirtyessä olen kyllä tajunnut, että tämä tulee olemaan minulle vaikea ala, sillä joudun olemaan niin paljon yksin. Lisäksi pidän siitä, että työskentelyssä on pieni paine. Kun deadline on tarpeeksi lähellä, alkaa tulostakin tulla.

Kyllä tästä ajasta on seurannut jotain hyvääkin. Mielestäni olen pystynyt pitämään parempia harjoituksia kuoroilleni. Olen virkeämpi ja ajatukseni ovat paremmin mukana. Olen ehtinyt suunnitella kunnolla mitä haluan tehdä ja miten. Toinen hyvä asia on se, että olen oppinut pitämään selkeitä vapaapäiviä, ainakin yhden viikossa.

Mutta kaipaan työpaikkaa, toimistoa ja työyhteisöä. Olen jo pitkään miettinyt kuoronjohtajien "työhuoneen" perustamista. Olisi mukava mennä päivällä työpaikalle, tavata kollegoja, tehdä töitä paikassa, jossa olisi muitakin ihmisiä ja jakaa oman työn haasteita. Jos asut Helsingissä ja tarvitset työhuonetta, ota yhteyttä!

Tajusin myös, että olen taas elämässäni jonkin uuden edessä. Sibelius-Akatemiaan on helppo jäädä roikkumaan, koska siellä tuntee olevansa kaiken ytimessä. Ympärillä on huippumuusikoita, mielenkiintoisia projekteja ja ensiluokkaista musiikkia. Kun siitä maailmasta erkanee, täytyy luoda itselleen uusi verkosto ja olla itse aktiivinen.

En kuitenkaan vaihtaisi takaisin entiseen. Työteko on antoisaa ja tuntuu myös mukavalta sulkea joitain ovia takanansa. Nyt täytyy vaan löytää ne uudet ovet ja toivoa, että ne eivät ole lukossa!

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu