10. tammikuuta 2010

10.1.2010/Juha Holma

Ruumiinavaus teokselle

Säveltäjä analysoi tekstin ja miettii, miten saa sen parhaalla mahdollisella tavalla soivaan muotoon. Muotoon, joka yhtä aikaa tukee tehtyä analyysiä ja tuo siihen jotain lisäarvoa; että sävellys ja teksti olisivat enemmän kuin osiensa summa! Joskus säveltäjä jopa onnistuu tavoitteessaan

Tämän jälkeen tapahtumaketjuun - ainakin tämän blogikirjoituskohderyhmän tapauksessa - sekaantuu henkilö, jota kutsutaan kuoronjohtajaksi. Siis henkilö, joka ymmärtää nuotit ja niihin liittyvät ajoratamerkinnät, joita säveltäjä on auliisti teokseensa merkinnyt: "hilijoo, helevetin kovvoo, naatiskellen, käemäjalakoo emätärkeesti jne." Näitä merkintöjä huolellisesti seuraten saadaan aikaiseksi ihan korvienmukaista musiikkia - ainakin jos Kari Turusen erään ansiokkaan blogin mukaiset tyyliseikat ovat jostain tarttuneet vaatteisiin.

Mutta jos haluamme - ja mehän haluamme(!) - jotain enemmän, joudumme tekemään teokselle ruumiinavauksen! Ilman sitä me vain luemme ääneen säveltäjän kírjoittamaa anatomian oppikirjaa, kenties edes ymmärtämättä lukemaamme! Kaikki sujuu ns. oikein, mutta sitä ei ole itse koettu. Juuri siksi patologin veitsi pitää ottaa siihen johtajan aina kauniiseen käteen. Galileo Galilein intohimolla ja tarkkuudella pitää teokselle tehdä obduktio, jonka ainoana päämääränä on ymmärtää, mitä teos sisällään pitää: mistä se koostuu ja miten eri asiat ovat suhteessa toisiinsa?

Ensimmäinen täysin omin päin tehty selkeän tieteellinen tutkimusmatkani kohdistui suosikkisäveltäjäni Leevi Madetojan jätetyn miehen ahdistuksesta kertovaan Kuljen soittoniekat myötä -teokseen. Ensin kirjoitin osin toisteisen, osin päällekkäisen tekstin "ulos" ja etsin kokonaistunnelmaan risteävät toisenlaiset ajatelmat. Etsin käsiini myös samaisesta unkarilaisen Petöfin runosta tehdyn toisen käännöksen. Sointujen, rytmiikan ja nyanssien analysointi oli jo tutumpaa viiltelyä. Tämä oli kenties vasta ns. lääkintävahtimestarien hommaa, sitten tulin paikalle patologina. Etsin yhteyksiä näille asioille: miksi juuri tuo nyanssi, miksi tuo sumeasti soiva sointu, miksi tuossa taas varsin kirkas? Miksi osa tekstistä on lähes piilotettu muun tekstin alle, vaikka siinä on tärkeä viesti? Vertasin siis omia huomioitani olemassa olevaan teoriaan = säveltäjän tulkintaan, joka ilmenee siis sävellyksenä. Koin omien tulosteni ja teorian yhteyden suorastaan häkellyttävänä kokemuksena.

Jätetty mies palkkaa nousuhumalassa mustalaisorkesterin - ollaan siis Unkarissa - soittamaan iloisesti exänsä ikkunan alla rehvastellen "hyvin menee kuitenkin", kuin Kuju Hyttinen aikoinaan laulussaan. Väliin tulee lause "itken tulipisaroita", joka ei ole kenellekään kuultavaksi tarkoitettu,; ainoa sisällä olevan tunteen verbaalinen ilmaus koko kappaleessa. Iloisen rallatuskohdan sisällä tämä 3 sekuntia on subito pianossa, joka heti aukeaa takaisin forteen ja raikuvaan humalaisen pakkoiloisuuteen. Suomalaiset ja unkarilaisethan ovat sukulaiskansoja...

Edellä vain pieni pätkä tutkimusmatkastani, tai otsikon mukaisesti teoksen ruumiinavauksesta. Matka oli todellisuudessa paljon pitempi ja rikkaampi. Voimme tehdä kappaleen ihan hyvin lukemalla huolellisesti säveltäjän kirjoittamaa ruumiinavauspöytäkirjaa eli nuottia. Kertoaksemme jotain mikä koskettaa meitä itseämme ja sitä kautta myös yleisöä meidän on tartuttava itse veitseen. Silloin vastuu siirtyy myös meille: emme saa ruhjoa ruumista vaan löytää sieltä se sinne piilotettu totuus! The truth is in there!

Juha Holma, lääkärin poika - lähes lääkäri siis itsekin...

P.S. Yllä kirjoitetun obduktion tulos palkittiin aikanaan kilpailussa parhaana pakollisen teoksen tulkintana.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu