25. huhtikuuta 2010

25.4.2010/Ruut Kiiski

Viimeisten viikkojen aikana on ollut mielenkiintoista seurata vierestä, kuinka tuhka on sekoittanut miljoonien ihmisten elämää. Oma elämäni ei tästä tuhkapilvestä järkkynyt, mitä nyt vähän ehdimme jo säikähtää kuoroni Cantabilen kanssa. Lähdemme ensi torstaina kilpailumatkalle Corkiin, Irlantiin. Ensimmäinen reaktioni tietenkin oli, että meneekö kaikki kova työ hukkaan?! Lähinnä olisin ollut surullinen kuorolaisteni puolesta. Jo kilpailuun pääseminen oli iso juttu ja sen jälkeen he ovat selvästi päättäneet, että haluavat tehdä kaikkensa, jotta kilpailuissa olisimme huippukunnossa. Tämän kevään harjoitukset ovat olleet minun kannaltani ihanteelliset. Edessäni on jatkuvasti istunut 45 motivoitunutta kuorolaista, jotka ovat sitoutuneet tähän yhteiseen projektiin ja joiden silmät ovat palaneet halusta oppia uutta! Joten vaikka sitä tuhkaa nyt alkaisi tulla lisää, en usko, että tämän kevään harjoitukset ovat missään nimessä menneet hukkaan!!

Kilpailuohjelmamme kestää 11 minuuttia ja sisältää neljä kappaletta. Viimeiset kolme harjoitusta olen pyytänyt laulajia laulamaan koko ajan ulkoa. Ja harjoitusten lopuksi olemme aina käyneet ohjelman läpi kuin kilpailutilanteessa. Huomasin kuinka oudolta aluksi tuntui se, että kaikki lauloivat ulkoa. Kaikki kuorolaiseni siis seurasivat silmä kovana minun johtoani!! Ja koska tämä tuntui aluksi oudolta, tajusin myös kuinka harvoin tällaisia tilanteita tulee. Ulkoalaulaminen tarkoittaa yleensä sitä, että kappale on sisäistetty. Kun laulajilla on edessään nuotit, he laulavat silmillään, kun nuotit otetaan pois, he alkavat laulaa myös korvillaan. He oppivat omia sisääntulojaan kuuntelemalla jonkun toisen stemman kulkuja ja alkavat ymmärtää kappaleen kokonaisrakennetta koska joutuvat kuuntelemaan.

Itse koin myös yhden suuren elämyksen tässä ulkoalaulamisprosessissa. Kun kuorolaisilla , eikä itsellänikään (jos vaadin sitä kuorolaisilta, haluan myös itse näyttää esimerkkiä) ole nuottia, minusta tulee vielä parempi johtaja. Opettelen kappaleen paremmin, koska kuorolaiset luottavat minun näyttävän heille kaiken olennaisen, ja koska kaikki seuraavat johtamistani, voin pienentää liikkeitäni ja tehdä vielä yksityiskohtaisempia nyansseja ja värejä musiikkiin. Tässä tilanteessa siis voittavat kaikki!

Kilpailuun valmistautuminen on erittäin motivoivaa niin johtajalle kuin kuorollekin. Aionkin vaatia tästä lähtien vielä enemmän kuoroltani varsinkin ulkoalaulamisen suhteen. Tällaisissa arkiharjoitelusta poikkevissa tilanteissa näkee, kuinka pitkälle kuoro pystyy ja haluaa tosipaikan tullen venyä. Tämähän on kuin korkeushyppykilpailussa. Maailman parhaat hyppääjät jättävät alkukorkeudet väliin ja aloittavat hyppynsä vasta ennätysmitoista. Mielestäni kuoroni on nyt niissä omissa ennätysmitoissaan, joten täytyy kai pysyä siellä ja nostaa vielä rimaa ihan vähän korkeammalle...

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu