Dani Juris / 16.8.2009

Toisin kuin edellisen blogin kirjoittaja, minä en osaa uida. Tai siis - osaan kyllä räpiköidä koiran tavoin vedessä ja uida omanlaista variaatiotani selkäuinnista, mutta en ole ikinä viihtynyt uimaradoilla. Serenan liukumäet ovat kivoja ja viidennellä luokalla hyppäsin viidestä metristä entisessä Itä-Saksassa, mutta se siitä. Neljä kesää sitten lenkkeilin keskiöisin Töölönlahden ympäri, mutta minulla on tapana juosta aivan liian nopeasti ja kuluttaa kaikki energia ensimmäisiin metreihin. Kuntosalissa tuijotan laitteita avuttomasti ja pallopeleissä pelkään kuollakseni suuntaani lentäviä palloja – kuitenkin on selvää, että tarvitsen liikuntaa. Mikä siis neuvoksi?

Vastaus löytyi viime vuonna, kun ystäväni raahasivat minut mukaan Bodypump –tunnille. Addiktoiduin heti ja nykyään käyn jopa kaksi kertaa viikossa nostamassa sykettäni rytmisten teknosovitusten säestyksellä. Bodypump on minulle tilaisuus pistää aivot hetkeksi narinkkaan ja totella orjamaisesti ohjaajaa, joka verbaalisti piiskaa noin 50 kanssakärsijää painonnostosuorituksiin. Olen kuitenkin viime aikoina huomannut, että minulla on pelottava tapa verrata tätäkin harrastustani… kuorolauluun.

Saan tiettyä tyydytystä, kun näen peilistä, että kaikki jumppaajat liikkuvat juuri samaan tahtiin. En kyseenalaista ohjaajan auktoriteettia, vaan uskon, että hän haluaa parastani – tätähän odotan kuorolaisiltani viikottain, vai mitä? Lihaskuntoharjoitusten tempot vaihtelevat hitaammasta suorastaan riehakkaisiin jumputuksiin: juuri tällainen olisi mielestäni onnistunut konserttiohjelma.

Toisinaan rivit rakoilevat ja minua alkaa ärsyttää. Eikö tuo punapaitainen lihaskimppu toisella puolella salia huomaa, että hänen tahtinsa on alkanut lipsua ja koko tapahtuman visuaalinen aspekti on pilalla? Musiikkiin on kehittynyt synkooppimainen takapotkurytmi, jota ohjaajakin kommentoi: ”Tässä kappaleessa on vähän vaikeaa saada kiinni iskusta, seuratkaa minua! KAIKKI SAMAAN AIKAAN!” Olen hetken aikaa tyytyväinen napakkaan ohjaajaan, kunnes hän päästää hämmentävän ohjeen suustaan: ”Muistakaa, että siihen tulee aina se kahden tahdin odotus, ennen kuin lähdetään taas pumppaamaan – yksi, kaksi, PUMPPAA!”. Kahden TAHDIN? Miten niin kaksi tahtia – vai ovatko kaikki Bodypump-tunnin kappaleet sävelletty 1/4-tahtilajiin?

Lihakseni huutavat hallelujaa ja kaiuttimista pauhaa ”I need a miracle” – ihmeen tarvitsen minäkin pian, jos vielä yksikin Kamarikuoro Kaamoksen altoista joutuu peruuttamattomaan sotkuun töissä tai loukkaa itsensä siirtäessä tuolia harjoituksen aikana. Harald Andersén –kamarikuorokilpailu lähestyy nopeaa vauhtia, ja tällaisiin laulajien peruutuksiin ei olisi kyllä varaa. Harjoituksia on jo keväällä sovittu melkoinen määrä elokuulle ja kuoro kuulostaa kerta kerralta paremmalta. Olen erittäin iloinen kuoron yhteishengestä ja kehityksestä ennen syyskuun suuria koitoksia! Nyt täytyy vielä vain muistuttaa kuorolaisia siitä, että vaikka kilpailut ovat tärkeitä kulmakiviä kuoron elämänkaaressa, niin ne eivät ole elämän ja kuoleman asioita. Pääasia on musiikin tekeminen yhdessä ja sen välittäminen kuulijoille mahdollisimman luontevasti.

Diafonian joulukonsertin päivä ja paikka on jo päätetty, mutta päätän olla viemättä kauden ensimmäisiin harjoituksiin joululauluja. Nuoren ja pienen kuoron ohjelmisto on vielä melko suppea, ja syyskauden ensimmäiset harjoitukset sopivatkin erinomaisesti uusiin kappaleisiin tutustumiseen. Olisi hauska päästä esittämään niitä esimerkiksi vuoden päästä järjestettävään kuorojen kierrokseen ympäri Helsingin keskustaa!

Kauden alkuun liittyy aina melkoinen määrä käytännön järjesteltävää, mutta tulevan keskiviikon olen päättänyt omistaa vain ja ainoastaan ohjelmistosuunnittelulle. Uskokaa tai älkää, silloin minulla on vapaapäivä!! Ohjelmassa ensin retki Sulasolin uusiin tiloihin Kannelmäkeen, jonka jälkeen vietän aikaa nuottien parissa kotona. Hyllyssä on myös suuri määrä uusia teoksia, jotka ovat tulleet mukaan eri matkoilta tänä vuonna. Täytyy myös alkaa toden teolla valmistautumaan Lahden oopperakuoron harjoituksiin, jotka käynnistyvät syyskuun puolessavälissä. Ohjelmassa musiikin laji, joka toimi alun perin katalysaattorina omalle muusikkoudelleni: italialainen ooppera! Cavalleria Rusticanan ja Pajatson esitykset alkavat ensi vuoden tammikuussa.

Keskiviikkona ehdin toivottavasti myös harjoitella taitojani ruoanlaitossa, ja jos energiaa löytyy, niin käyn kuluttamassa sitä Bodypump-tunnilla.