Dani Juris / 21.6.2009

Kirjoitan tätä blogikirjoitusta junamatkalla Wienistä Graziin, jonne olen lähdössä lomalle tapaamaan entisiä opettajiani ja rakkaita opiskeluystäviäni, istuskelemaan lempikahviloissani ja –baareissani, kuuntelemaan taideyliopiston järjestämiä kuorokonsertteja, ostamaan halpoja nuotteja ja syömään maailman parasta suklaata sekä persikkajugurttia. Poimintoja tähänastisesta matkaseurasta: suomalainen perhe, jonka tunnisti identtisistä sienimuotoisista kampauksista, sekä bulgarialainen nainen, joka lennolla Helsingistä ylpeästi kertoi minulle poikansa omistamasta kebab-pizzeriasta Seinäjoella. Sää on aurinkoinen, perinteinen matkasämpylä Anker-leipomosta yhtä maukasta kuin aiemminkin, ja junasta avautuvat maisemat Itävallan kauneimpia. Kevyt olo mielessä ja adrenaliinin virtaus suonissa merkitsevät vain yhtä asiaa: lomaa!

Loma ei kuitenkaan tuntuisi yhtä makealta ilman sitä edeltäviä ponnistuksia. Kevätkauden loppu tuo kuoronjohtajienkin elämään säpinää jos toistakin. Kun käsiohjelmien tulostus lykätään toiveikkaasti konserttia edeltävälle tunnille, kaksi tenoria katoaa vuodeksi työharjoitteluun ja opiskelijavaihtoon, tunnin sisällä pitäisi vaihtaa esiintymisasu toiseen, löytää pukupussi ja katsoa kalenterista, mitkä olivatkaan päivän koordinaatit, syntyykin monenmoista hetkeä, jossa itse olen turvautunut isoäitini yksiselitteiseen elämänohjeeseen: ”Just keep smiling!”. Päivän välttämätön ruokailu muuttuukin tragikoomiseksi painajaiseksi, kun Sibelius-Akatemian ruokalan ”ruokaisa lihapata” tarkoittaakin käytännössä niin sitkeitä lihapaloja, että paksujen ja läpinäkymättömien serviettien kulutus nousee huippulukemiin. Aina ei voi voittaa!

Kuluneena keväänä johdin kolmea kuoroa ja lauloin yhdessä, opiskelin kahdessa korkeakoulussa, osallistuin kansainväliseen kuoronjohtokilpailuun, ohjasin lauluyhtyettä ja lauloin itsekin sellaisessa, ja imuroin silloin tällöin asuntoani Helsingin Kalliossa. Täysin uusia kokemuksia olivat osallistumiset kahteen kuorotapahtumaan: Vaasan kuorofestivaaleihin sekä Tampereen Säveleen. Vaasa osoittautui kaupunkina yllättävän houkuttelevaksi ostoskeitaaksi, mikä vaikuttikin osaltaan siihen, että me ”krysisläiset” (kyse on tietenkin Kamarikuoro Krysostomoksesta) jouduimme aika usein kiirehtimään harjoituksiin ja konsertteihin – tietenkin terassin kautta. Tampereen-reissu oli oman ”kuorobabyni” Kamarikuoro Kaamoksen ensimmäinen virallinen matka Kehä III:n ulkopuolelle, ja se oli kaikenkaikkiaan niin onnistunut ja ikimuistoinen tapahtuma kaikille ihanille kaamoslaisille, etten saanut ylpeää hymyä pyyhittyä naamaltani moneen päivään.

Rintaa oli syytä röyhistää myös toisen 2007 perustetun, Helsingin Diakoniaopiston ”Diafonian” ensikonsertin jälkeen. Toteutimme konsertin yhteistyössä hurmaavien Helsingin Naispoliisilaulajien kanssa (kyselin, onko heillä paljonkin yhteistyötä miespoliisilaulajien kanssa, mutta he vain pyörittelivät silmiään), ja diafonialaiset johtajineen olivat konsertin jälkeen aivan ylikierroksilla. Kuoronjohtamisessa parasta on ehdottomasti yksittäisten kuorolaisten kehityksen ohjaaminen ja seuraaminen. Miten valtava määrä iloa ja positiivista energiaa syntyykään siitä, kun kaikki kuorolaiset uskaltavat rohkeasti heittäytyä musiikin virtaan, unohtaa yhdeksi illaksi kaikki suorituspaineet ja arjen huolet, ja Karjalan Kunnailla kajahtaa sykähdyttävänä kuulijoiden korviin!

Karjalasta lauloi myös Helsingin suomenkielisen työväenopiston Helsinkikuoro kevätkonsertissaan, johon sisältyi paljon haikeutta. Olin muutamaa viikkoa aiemmin ilmoittanut kuorolle, että minun oli aika uhrata jokin töistäni opiskelu- ja vapaa-ajalleni, ja löytää kuorolle uusi johtaja, joka innostaisi, ohjaisi, opettaisi, ja jatkaisi yhdessä tekemäämme työtä. Helsinkikuorolaiset ottivat uutisen hiirenhiljaa vastaan ja vilkuilivat vakavannäköisinä toisiaan. Jonkun nuotit lehahtivat kansiosta lattialle. En ole aiemmin joutunut vastaavaan tilanteeseen, ja helppoa se ei ollut. Konsertissa oli tippa linssissä, kun kuorolaiset lauloivat minulle jäähyväislauluna oman suomennoksensa irlantilaisesta ”Danny boy”:sta. Päätökset kuoron jättämisestä tuovat oikeastaan mukanaan paljon vastuuta kuoron jatkosta, ja olen iloinen siitä, että sain pidettyä helsinkikuorolaisille tekemäni lupauksen uuden hienon johtajan löytämisestä.

2009 on vasta puoliksi ohi, mutta se on nyt jo tähänastisen elämäni paras vuosi. Itävallan jälkeen on tiedossa uuden kodin sisustaminen opiskelijabudjetin tarjoamilla huikeilla mahdollisuuksilla. Sen jälkeen lähden tutkiskelemaan, minkälaista on Europa Cantatin festivaalilla Hollannin Utrechtissa. Olen myös luvannut käydä tervehtimässä aiemmin mainitsemaani isoäitiäni. Syksynkään tuloa ei kuitenkaan voi estää: Harald Andersén –kamarikuorokilpailuun osallistuminen ja Lahden oopperakuoron valmentaminen tammikuun 2010 esityksiin ovat muutamia poimintoja vuodenvaihteen saldosta. Helsinkikuoronkin ensimmäinen joulukonsertti uuden johtajansa johdolla on merkattu kalenteriin. Näistä lisää seuraavassa kirjoituksessa, nyt keskityn Steiermarkin osavaltion iki-ihaniin maisemiin ja toisen kotikaupunkini lähestymiseen!

-Dani