22.11.2009 / Teemu Tommola

Kuorotyössäni on viime viikkoina tullut eteen niin paljon mieltä kiihdyttävää, että kaiken purkaminen blogikirjoitukseksi olisi mahdotonta: oivalluksia, tsemppaamista, kivireen vetämistä, organisointia, jäähyväisiä yms. On helpompi kirjata muutamia haja-ajatuksia lauantaisesta SKJ:n 20-vuotisjuhlatapahtumasta. Ja kiihdyttävä ja viihdyttävähän sekin oli!

VUOROVAIKUTUKSESTA. Juhlaseminaarin aluksi saimme välineitä toimivaan vuorovaikutukseen kuoron kanssa. Näyttelijä Teijo Eloranta paljasti esimerkein ja pikku leikein, miten ihmiset kommunikoivat tai eivät kommunikoi. Jos niinkin arkisen asian kuin ensimmäisen päähän pälkähtävän ammatin ääneen sanominen on meille vaikeaa, miten monimutkaisia prosesseja liittyykään kiistanalaisten mielipiteiden esittämiseen tai esittämättä jättämiseen? Tai meidän tapauksessamme vaikkapa kuorolaisten kanssa kommunikoimiseen.

KULUNEITA AIHEITA. Seuranneessa paneelikeskustelussa, kuten niin usein johtajien kohdatessa, puhuttiin paljon kuoromusiikin tai kuoronjohtajien (huonosta) asemasta ja (ali)arvostuksesta. En sanonut tätä silloin ääneen (Teijo tietää miksi), mutta minusta voisimme jo luopua tästä valitusvirrestä. Onko kuoroväen kollektiivinen itsetunto niin repaleinen, että sitä pitää itsekorostuksella paikkailla? Eivät kai taiji-opettajatkaan murehdi sitä, etteivät kaikki puistot aamuisin täyty hitaasti kääntyvistä mietiskelijöistä, tai lvi-teknikot sitä, ettei putkiasentajan nimeä ole kaiverrettu uudisrakennuksen paraatioven päälle.

Toinen aihe, jonka käsittelyssä voitaisiin minusta jo siirtyä päivittelystä analyyttisempaan ajatustenvaihtoon, on kuorokoreografia. Kaikki meistä ovat varmasti nähneet niin hyviä kuin huonojakin yrityksiä lisätä liikettä ääneen, ja lauantain juhlakonsertissakin oli tilaisuus vertailla useita tapoja esittää kuoromusiikkia: kuorokorokkeita, hallittua hajamuodostelmaa, piirileikkiä ja nykytanssinomaista koreografiaa. Minusta kaikki nämä valinnat olivat sopusoinnussa sekä esitetyn musiikin että tilaisuuden luonteen kanssa. Se, joka on vakavasti pohtinut omien kuorojensa lavaesiintymistä ja mielestään ratkaissut asian onnistuneesti, jakakoon kokemuksensa muiden kanssa - muut suu suppuun!

Mutta enimmäkseen paneelissa ja muissakin päivän mittaan käydyissä keskusteluissa puhuttiin ihan asiaa. Vaikka säännöllisesti kokoonnumme sillä verukkeella, että saamme ”koulutusta” ”asiantuntijoilta”, niin osa viisauksistahan tulee aina yleisöltä itseltään.

ELEIDEN VOIMA. Tapahtuman parhaassa sessiossa Kari Turunen ”lainasi stradivariustaan” neljälle kollegalleen. Oivallinen mieskuoro Akademiska Sångföreningen oli valmistautunut laulamaan Toivo Kuulan laulun Iltapilviä tismalleen kunkin johtajan lyönnin mukaan. Jokainen meistä tietää, että johtajan eleillä ja olemuksella on merkitystä – mutta mahtoiko kukaan arvata, kuinka suuri merkitys?

Kuunnellessani Pasin, Timon, Maritan ja Ritan tulkintoja tajusin, kuinka epätyydyttävää on puhua ”tulkinnasta”. Ei tässä ollut kyse pelkästään tempovalinnoista, tekstin sisäistämisestä ja sen semmoisesta. Johtajan lyönti ja muu kehonkieli löi leimansa suoraan kuoron sointiin, intonaatioon, tunneilmaisuun, rytmiseen täsmällisyyteen jne. Laulusta oli kuultavissa johtajan temperamentti ja uskoakseni myös se, mihin musiikin osatekijöihin hänen ensisijainen kiinnostuksensa kohdistui.

Kuoro ei siis muutukaan johtajansa näköiseksi vuosien kuluessa vaan silmänräpäyksessä! Oli jännittävää havainnoida johtajien vahvuuksia: tämä saa kuoron laulamaan puhtaasti, tämä fraseeraa ja dramatisoi taitavasti, tämän lyönnistä syntyy romanttinen kuorosointi, tämä käskee, tämä kuuntelee, tämän käsissä kuoron on hyvä olla. Sessio olisi ehdottomasti pitänyt videoida ja esittää kuoronjohdon opiskelijoille kautta maan.

YLEISÖ LIIKKEELLE? Siitäkin aina puhutaan, ettei yleisöä kiinnosta kuoromusiikki, vaan jos konserttiin joskus lähdetään, niin syynä on lähinnä joulu. Tästä sainkin karun esimerkin. Kerrattakoon, että SKJ:n juhlakonsertissa esiintyivät Tampereen Sävelen takavuosien Grand Prix -voittaja Philomela, samaisessa katselmuksessa viime kesänä kolme kultaleimaa ansainnut Akademiska Sångföreningen, maailmankuulu Tapiolan kuoro sekä tämänvuotisen Vuoden kuorolevy -palkinnon napannut Dominante. Siis todellinen ”all stars” -konsertti. Juhlan kunniaksi SKJ lähetti 55 (!) kuorolle kaksi vapaalippua kullekin. Arvatkaa, montako vapaalippulaista vaivautui paikalle? Ei kymmentäkään. Konsertti oli erinomainen ja olisi tuottanut kuorolaisille (kun kerran minullekin) valtavasti inspiraatiota ja iloa. Ehdotankin seuraavaa: pysytelkää te johtajat selvillä kotiseutunne kiinnostavimmista kuorokonserteista ja usuttakaa kuoronne laulajat puoliväkisin näitä konsertteja kuuntelemaan!

TAVOITE SAAVUTETTU. SKJ:n julkilausuttu tavoite on saada yhä enemmän johtajia vaikutuspiiriinsä ja toteuttaa tapahtumia, jotka tarjoaisivat nähtävää ja virikkeitä niin harrastuspohjalta johtaville kuin ammattikunnan kärkinimillekin. Tänä juhlavuonna, jos milloin, tavoite on toteutunut, mikä suuresti ilahduttaa meikäläistä, kohta jo vuosikymmenen ajan yhdistyksen liepeillä ahkeroineelle. Jäsenhakemuksia on tänä vuonna tullut melkein ruuhkaksi asti, ja 20-vuotisjuhlassa oli uusia ideoita, ajatustenvaihtoa ja inspiroivaa musisointia tarjolla yllin kyllin. Erittäin jees!